Maaliskuun kokous ma 15.3.2010 klo 17.00 Tieteiden talossa teemalla ”Lissabonin sopimuksen vaikutus oikeus- ja sisäasioihin”. Alustajana oikeusministeriön eurooppaoikeuden yksikön päällikkö, lainsäädäntöneuvos Jaana Jääskeläinen, kommenttipuheenvuoro yliopisto-opettaja, OTL Janne Salminen Turun yliopistosta. Kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Tervetuloa! KIRJAUUTUUKSIA Juha Mäkelä SOPIMUS JA EREHDYS Sopimusoikeudellinen tutkimus oikeuserehdyksestä valinnanvapauden teorian näkökulmasta (A 297) Perinteisen käsityksen mukaan oikeuden sisällön tuntemattomuuteen ei ole voinut edukseen vedota. Tätä traditioon pohjautuvaa käsitystä on pidetty koko oikeusjärjestelmän tärkeänä perustana. Oikeuserehdyksen vaikutuksettomuuden periaatetta koskevaa tutkimusta ei varallisuusoikeuden piirissä ole Pohjoismaissa tehty. Oikeudessamme on tapahtunut kuitenkin merkittäviä muutoksia, joiden vaikutukset erehdysoppiin yleisemminkin ja aivan erityisesti oikeuserehdykseen ovat jääneet selvittämättä. Keskeisiä muutoksia ovat olleet säädösmäärän kasvu ja oikeusjärjestelmän monimutkaistuminen. Oikeuskirjallisuudessa onkin alkanut esiintyä epäilyjä oikeuserehdyksen ehdotonta vaikutuksettomuutta kohtaan. Rikoslain uudistuksen yhteydessä oikeuserehdyksen rikosoikeudelliselle vastineelle, kieltoerehdykselle, vahvistettiin anteeksiantoperusteen asema. Tutkimuksessa oikeuserehdys pyritään sijoittamaan osaksi sopimusoikeuden yleisiä oppeja. Sopimuksen syntyyn liittyviä yleisiä oppeja käsitellään perusteellisesti ja kehitellään valinnanvapauden teoriaksi nimettyä, hyväksyttävää tapaa jäsentää sopimusoikeutta. Teorian avulla pyritään jäsentämään sopimusoikeudellista normistoa tavalla, joka auttaisi erityisesti sopimuksen syntyvaiheeseen liittyvien ongelmien ratkaisemisessa. Erehdysopin historiallista kehitystä tarkastellaan suhteessa sopimusoikeuden taustateorioihin sekä eritellään niitä perusteita, jotka vaikuttavat oikeuserehdyksen vaikutuksettomuuden periaatteen taustalla. Tutkimuksessa esitellään (oikeus)erehdyksen sopimusoikeudellisessa arvioinnissa hyödynnettävät harkintakriteerit. Johtopäätöksenä todetaan, että tosiasia- ja oikeuserehdyksen välinen rajanveto ei ole ratkaiseva erehdyksen oikeusvaikutusten määräytymisen kannalta. Erehdystyyppien välistä jaottelua keskeisempää on erehdyksen havaittavuus. Tämä kanta on yhdenmukainen kansainvälisten sääntelyhankkeiden (UNIDROIT, PECL, DCFR) erehdyksiä koskevan sääntelyn kanssa. Tutkimus sisältää runsaasti ajankohtaista sopimusoikeudellista oikeuskäytäntöä. Kirja on hyödyllinen kaikille sopimusoikeuden parissa työskenteleville lakimiehille. Väitös Helsingin yliopistossa 12.3.2010. ISBN 978-951-855-296-6 Hinta 56,00 euroa. JUHLAJULKAISU MIKAEL HIDÉN 1939 - 7/12 - 2009
Professori Mikael Hidénin 70-vuotissyntymäpäivän kunniaksi julkaistava juhlakirja sisältää 29 asiantuntija-artikkelia professori Hidénin omia kiinnostuksen kohteita lähellä olevista aihepiireistä: perus- ja ihmisoikeuksista, valtioelinten toiminnasta, perustuslaista ja sen soveltamisesta sekä ajankohtaisista aiheista. Hinta 75,00 € / Jäsenhinta 52,50 € Jukka Siro TUOMIOVALTA KANSALLE. Vallankumousoikeudet sisällissodassa vuonna 1918 (A 295) Hinta 64,00 € / Jäsenhinta 44,80 € Iisa Vepsä OIKEUDEN HAKIJAT. Tutkimus Vaasan hovioikeuden perustamisesta ja varhaisesta toiminnasta (A 294)
Hinta 60 € / jäsenhinta 42.00 € Timo-Jaakko Uotila PATENTTI STRATEGISENA KILPAILUN VÄLINEENÄ. Oikeudellis-liiketaloudellinen tutkimus patentista ja sen toimivuudesta yrityksen strategiassa (A 293)
Hinta 55 € / jäsenhinta 38.50 € OIKEUSTIEDE-JURISPRUDENTIA XLII:2009 Hinta 56 € / jäsenhinta 39,20 €
Mia Hoffrén: Hinnanalennuksen määräytyminen asunnon ja asuinkiinteistön kaupassa Antero Jyränki: Presidentti-instituutio aikamme Euroopassa Janne Kaisto: Varallisuusoikeus ja julkiset hankinnat. Laki julkisista hankinnoista varallisuusoikeuden näkökulmasta. Suvi Raitala: Öljypäästö hallinnollisena sanktiona Janne Salminen: Kansallisen parlamentin eurooppalaiset tehtävät |